Paavo Nurmi, Puolimaraton

Ensimmäisenä asiapostauksenani saa kunnian olla suuren suuri ylpeydenaiheeni. Nimittäin olen koko alkuvuoden treenannut puolimaratonia varten, ja tavoitteeni täyttyi lauantaina 30 kesäkuuta kun juoksin onnistuneesti puolimaratonin. Siis 21.3km pelkkää juoksua!!! Hitto. Olen vahva. En vahva, mutta...vaan VAHVA. (Mä rakastan sitä mainosta, tiättekste se deodorantti mainos...vahvoille naisille...)

Palataas ihan alkuun. Siis ei syntymä-alkuun vaan juoksun alkuun. 

Ensimmäinen juoksutapahtumani oli Midnight Run Helsingissä viime vuonna (jos olet huono numeroissa tai muisti pettää niin tarkoitan vuotta 2011), kymmenen kilometrin matka. En ollut varmaan koskaan eläissäni juossut niin pitkään yhtäjaksoisesti. Olen aina tykännyt urheilusta ja harrastanutkin vaikka mitä ja vielä enemmän, mutta näin aikuisiällä ne on kaikki jääneet.

Mutta tuon juoksun aikana tapahtui jotakin. Aikani oli 1.11.34 ja se tuntui ihan mahtavalta. Tunti ja vartti oli tavoite ja se alittui. Tai noh, voiko oikeestaan olla mitään tavoitetta jos ei ole ennen juossut noin pitkään, mutta kuitenkin. Peruskunnon pohjalta tuon ajan mieleeni poltin ja jumankekka se alittui. Ja siitä se ajatus sitten lähti.

Talvella juokseminen jäi ja viimeinen niitti oli kun näin mummini jouluna ottaman valokuvan itsestäni ja ajattelin että "kuka hitto toi possu tossa on?". Jees, kiva oli kun tajusin että ei tsiisus, se olen minä. Siis miten mä olen päästänyt itseni tähän tilaan. Tässä vaiheessa painotan etten nyt ole mikään yltiölihava eikä tästä tule mikään laihdutusblogi, mutta itselleni se kuva oli herätys. EI EI ja EI!! Siis se kaksari...yäk.

Olen aina ajatellut, että ihan sama mitä vaaka näyttää, kunhan itselläni on hyvä olla kropassani ja olen itsevarma. Just joo. Painuin sitten valokuvan näkemisen jälkeen kylppäriin ja pyyhin vähän pölyä pois vaa'alta. Kiva. 73kg. WTF??!! Ja missä vaiheessa?? En ikinä, koskaan, never, ole painanut yli 70kg ja nyt se oli jo painellut viheltäen ohi. Ja matka senkun jatkuisi ellen mitään tekisi.

Olen kokeillut laihduttaa. Ihan vaan yrittämällä syödä terveellisesti. Ei auttanut. Olen ostanut niitä rasvansieppaajapillereitä. Ei auttanut. Olen ostanut sellasia pillereitä kun pitää ottaa puolituntia ennen syömistä ja juoda vettä 0,5litraa ja se sitten täyttää mahaa ja vie makeannälkää niin että syö vähän vähemmän. Ei auttanut. Tai joo, makeannälkä meni, mutta ei muuten. Jes jes.

Ja sitten mä tajusin, että hei, mähän oikeestaan tykkäsin juosta. Ja kaverit ja perhe tietää että en todella ole aina tykännyt. Olen valittanut että se on tylsää. Jalkoihin sattuu. En mä kuitenkaan jaksa mitään. Äh, en ala. Mutta kummasti se mieli muuttui. Juokseminen on mukavaa. Sitä voi tehdä missä vain, milloin vain ja ihan kenen kanssa vain. Tai yksin. Musan kanssa. Ja varusteilla ei nyt silleen suurempaa väliä ole (itse olen vannoutunut välineurheilija, siitä lisää myöhemmin....) vaan senkus antaa mennä. Ja sitten kävelee välillä jos niin on. Siis en minä, mutta joku muu. Ei se ole mikään häpeä. Siis muille. Joo, kyllä te sitten ymmärrätte/huomaatte että mä olen aika kova itsekriitikko.

Siispä aloin treenata juoksuohjelman kanssa ja pitkin kevättä on juostu kuntosalilla juoksumatolla, siskojen pesistreenien aikana urheiluhallilla ja ulkona heti kun säät sallivat. Olen juossut yksin, äidin kanssa, kaverin tsemppaamana ja kerran jopa uskalsin treffeillä juoksulenkille :)

Ja nyt olen sitten puolimaratoonari. Mä olen jopa miettinyt että haluan sen mun hautakiveeni. Aikatavoite oli 2.30 ja mä vetäisin sen 2.20.54. WAAAAAAAAAT???!!!!! Hellurei ja hellät tunteen. I DID IT!! Ja ei, ei se ollut helppoa. Tai okei, sanotaan että eka muuri tuli vastaan seitsemän kilometrin kohdalla...aattelin et kiva, oliko tää tässä. Mutta sitten tuli vesipiste ja yhtäkkiä olikin kyltti että 13km. Hehei, not bad. 18 kilometrin kohdalla alkoi painaa ja rajusti. Helvetti, vielä muutama kilsa. Just joo, 19km ja nyt vituttaa. 20km eikä loppua tunnu näkyvän...ja sitten ah, maaliviiva. 21.3km saavutettu. Ja mun Polar vaan määkii että ensi kerralla harjoittele hieman vähemmän sykealueella kolme. Tänks.

Mutta nyt on juoksussa ollut taukoa muiden kiireiden takia (I know, huono tekosyy) ja pitäisi taas ottaa itseään niskasta kiinni. Nimittäin mulla on jo seuraava tavoite...ta dada daa da daa...Midnight Run Helsingissä, 10 kilometrin matka ja se pitäisi päästä juoksemaan alle tunnin. Huh, ei mitään tietoa onko mun kestävyys kasvanut sen vertaa että sais 12 minuuttia tiputettua ajasta pois. Ainakin 12 minuuttia.

Tämän "projektin" aikana olen jättänyt matkan varrelle 4-5 kiloa...se yksi kilo on pirun sitkeä ja jojottelen sitä väliä, mutta parempi kuin vaa'an lukema, on oma olotila. Tuntuu hyvältä. Housut ei kiristä enää niin paljoa, paidat istuvat paremmin ja miten mun tukkakin näyttää paremmalta, se jotenkin menee paikalleen aina silleen oikeanlaisesti :) Ja ilmeisesti tämä on itselleni hyvä keino pudottaa painoa. Otan tavoitteekseni jonkin ihan muun ja paino tippuu siinä samalla vähän kuin itsekseen.

Hienoa yhtä kaikki että on ollut onnistumisen iloja...mutta mutta...mikä mun seuraava tavoite sitten on? Maratoonia en halua juosta, en ainakaan vielä. Mutta mitäs muuta sitten keksis...Kellään mitään ideoita??